"älä mene kauemmas, mä sydämestä vastustan"

Kun on takana vuosia 26 tai 33, vähän ihmissuhteita ja aika paljon elämänkokemusta, tietää, mitä haluaa. Kun sitten vastoin kaikkia oletuksia löytää sen, ei liene mitään syytä himmailla.

Loppukesästä fiilistelin ihan tyytyväisenä sinkkukotiani ja omaa oloani, pohdiskelin adoptiota, opiskelukuvioita, sitä, miten elämä on aika hyvää itsenäisenä. En kuvitellut seurustelevani pitkään aikaan, jos koskaan. Mutta niinhän ne sanoo, että parhaat asiat osuu kohdalle silloin, kun niitä vähiten etsii. 

Sussa on kaikki se, mistä oon ikinä haaveillut ja lisäks kymmenen hyvää asiaa, mistä en osannut edes unelmoida. Sä teet oikeaksi kaiken sen mikä on ennen ollut väärin, ja mä oon vaan niin onnellinen, joka ilta ja joka aamu ja viistoista kertaa siinä välissä. 

Että täällä sitä kannetaan jo muuttolaatikoita yhteisten kattojen alle, valitaan lapsille nimiä ja huudellaan häistä. Ollaan onnellisempia kun koskaan, ei aiota ikinä pitää toisiamme itsestäänselvyyksinä ja muistetaan aina olla kiitollisia siitä, miten pienestä on kiinni, että löytää jotain sellaista, mitä meillä on nyt käsissämme. 

"Minun iloni on niin syvä, että siinä on aavistus surua: ikinä, ikinä enää minusta ei tunnu samalta kuin nyt. - Minun kotini. Minun mieheni. Minun maailmani, ei kenenkään muun."