for Katie

Joulu on juhlittu, kinkku on syöty ja kuusi koristeltu. Välipäivinä ehti ensimmäisen kerran koneellekkin, mutta just nyt ei tunnu tulevan kovin kummoista asiaa- siispä vaan lyhyesti esittelen ystäväni saaman joululahjan.

Katiella on juttu pöllöihin ja muffinseihin, joten teemaa on aina kiva kieritellä näiden juttujen ympärille, niin siis tälläkin kertaa. Rannekorun tein itse, heijastin löytyi naisten joulumyyjäisistä ja kuusenkoristeet stockalta.

Tässäkin korussa on käytetty sekaisin makeanvedenhelmiä, lasihelmiä, swarovskin kristalleja, sterlinghopeaa ja luonnonkiveä. Koruosat ja pöllö riipus hopeaa. Korusta tuli mun mielestä huippuhieno ja ihan kantajansa näköinen, toivottavasti Katiekin tykkää siitä.

Katien lahjojen lisäksi sinne menevään pussiin sujahti vielä pienet joulutervehdykset Katin ihanalle äidille ja upealle anopille;

tiskirätit "rauhallista joulua" painatuksella. Ihan pientä mutta tervehdys kuitenkin.

kummin kultamuru 1v

synttäreiden kunniaks hieman porkkanakakkuakin suupielessä.




"– sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli,kasva kauas kummisi yli."

Aale Tynni

lahjojen antamisen ihanuudesta

Tykkään ehdottomasti enemmän antaa, kuin vastaanottaa lahjoja. On ihanaa pohtia lahjaa päivätolkulla ja koittaa osua oikeaan valintansa kanssa, sillä mikään ei oo niin kivaa, kuin onnistua antamaan täydellinen lahja. Tänä vuonna oonkin harvinaisen myöhässä lahjahankintojeni kanssa, sillä yleensä olen tähän hetkeen mennessä jo paketoinutkin joululahjat. Tällä kertaa muutama hankina on vielä kiven alla, eikä yksikään ole löytänyt tietään paperiin saakka. Oon myös huonosta työtilanteesta johtuen panostanut tänä vuonna entistä enemmän itsetehtyyn, ja jänskään aika paljon, mitä lahjojen saajat tykkäävät tuotoksistani. Keskiviikkona olis tarkoitus paketoida ja sitä ennen pitäis vielä kuvata kaikki ihanuudet, jotta voin sitten paljastella niitä täällä blogin puolella joulun välipäivinä.

Yks haasteellisimmista on tietysti miehille lahjan ostaminen, ja vielä haasteellisempaa on miehiltä lahjan saaminen. Siis äidille, ystäville, pikkusiskoille, tädeille mummeille ja kummeillehan on hirveen helppo ostaa ja antaa kaikkea ihanaa. Mutta mitä ihmettä sitä käärii yli kymmenvuotiaan miehen pakettiin?
Rakastan aina joulun jälkeen lueskella iltalehtien ja keskustelupalstojen "karmeimmat joululahjani" tarinoita. Hyvä nyrkkisääntö miehille on, ettei naiselle tule antaa lahjaksi mitään siivoukseen tai ruuanlaittoon liittyvää, eikä mielellään mitään, joka kuuluu pistorasiaan. Ja jos ostat yöpaidan, osta jotain kohtuullisella tavalla seksikästä, ei mallia mummo tai huora. Ei mee paljon pieleen, jos kiertää rakkaansa kanssa syksyn aikana pari kertaa kaupungilla ja pistää vähän korvan taakse, mitä toinen pysähtyy ihmettelemään.

Iskälle bongasin simppelin mutta mielestäni loistavan lahjan vanhan joulumyyjäisistä, nimittäin re-do:n ansiomitali heijastimen! Ihan mahtava ja sopii maailman parhaana isänä ansioituneelle isälleni erittäin hyvin.
Tollaisen olis tietty suht nopeasti väsännyt itsekkin, mutta halusin tukea alkuperäistä ideoijaa ostamalla valmiin käsityön.

kuva: re-do

Pikkuveli sen sijaan toivoi lompakkoa, ja tiesin heti minkä halusin hankkia. Törmäsin joskus emp:n kuvastossa Pulp fictionista tuttuun "bad mother fucker" lompakkoon, joka on kaikessa korniudessaan huippu, ja jonka päätin jo silloin hankkia veljelle. Emp vetää toimituskuluina kymmenen euroa lisämaksua lompakon hintaan, mutta pikaisella googletuksella löysin suomalaisyrittäjän, joka nappaa samasta toimituksesta vain euron. Nyt vielä jännitän, kerkeekö lompakko jouluksi. Pitää vielä käydä ostamassa kylkeen sen Tarantinon elokuva, ettei tuu ihan wtf- momenttia kun veli lahjapakettinsa aukaisee.

kuva: valmistaja

Kultamuru on ihan hyvä ostamaan lahjoja, toisinaan tulee kyyneliin yllyttäviä nappisuorituksia ja toisinaan hilpeyttä aiheuttavia kirjavalintoja (kuten viime vuotiset tavoitteena kansanmurha sekä ihmisoikeudet ja islam). Koska kuitenkin tiedän, että murulle aiheutuu lahjahankinnoista jäätävää stressiä eikä asiaa helpota se, että allekirjoittanut on syntynyt viikon sisällä jouluaatosta, päästin murun tänä vuonna vähän helpommalla ja klikkailin ostoskoriin jotain nättiä, mistä olin jo hetken haaveillut. Vähän tylsää, mutta poikaystävällä riittää kyllä stressaamista yhdessäkin lahjassa.

Itselleni en ole muistanut toivoa juuri mitään. Haaveilemme uudesta sängystä, sillä nykyinen on melko surkea ja hirmuisen kapea kahden pyöriä, joten toivon, että joulupukki tuo jotain, mikä toisi tuota haavetta hiukan lähemmäksi. Voi kyllä olla, ettei toive ole mennyt perille korvatunturille asti. Anopille vinkkasin toivetta virkkauskirjoista, sillä olen jäänyt kirjaimellisesti koukkuun siihen puuhaan, mutta muuten en ole tainnut toiveitani ääneen lausua. Nyt on varmaan jo hieman myöhäistä, mutta kerrompa silti, että toivon kovasti saavani sen Hay:n puukäden, joka on monissa blogeissakin vilahdellut, sekä uusimman muumin joulumukin. Ostan molemmat sitten viimeistään itselleni syntymäpäivälahjaksi, jos tontut eivät kerkeä ensin.

and thats who i am

Jennyferin ja muidenkin blogeissa on pyörinyt "and that's who i am" postaus pisti vähän päätä pyörälle. Selasin kuvia jo eilen illalla ja jatkoin tänään aamulla- niistä tulisi nälkävuoden pituinen postaus yksinään. Niinpä ajattelin helpottaa hieman omaa elämääni ja käyttää kuvia seuraavien postauksien kuvituksena - turha väittää, että kovin monena päivänä pääsisin valoisaan aikaan kameran kanssa ulos kuvaamaan jotain oikeasti mielenkiintoista. Ei, minä nukun. Etenkin nyt, kun rakas mummini on huonossa kunnossa ja mieli on enemmän kuin alavireinen. Minä nukun. Ja postailen ajatuksen kanssa andthatswhoiam- kuvia.

Ensirakkauteni asui yli 300km päässä. Valitsin aina bussin, vaikka junalla olisi päässyt nopeammin. Pitkissä automatkoissa vaan on sitä jotain. Haaveilen perinteisestä road tripistä jenkeissä, tai ajamisesta euroopan halki omalla autolla. Auto on vähän kuin liikkuva koti, sinne saa pakattua kaiken tärkeän ja rakkaan ja se kulkee tarvittaessa aina mukana. Tutustun aina myös uusiin bändeihin, laulajiin ja levyihin autossa. Missään muualla ei voi uppoutua musiikkiin yhtä täydellisesti, kuin ajaessa.

Kesäisin muutama. Rakastan pisamia! Johtunee ehkä lapsuudenidoli Peppi Pitkätossusta. Kuka muistaa "kärsittekö pisamista?"-kohtauksen? Tykkään myös punapigmenttisistä pojista. Mitä enemmän, sen parempi. Tylsää, kun omat pisamat katoaa ja haihtuu pitkin syksyä. Lancomella on muuten olemassa pisamakynä, oon jo vuosia harkinnut sen hankkimista...

Kauneutta on niin monenlaista. Tottakai olen "paremman näköinen" huoliteltuna, kukapa ei. Käytän meikkiä kuitenkin korkeintaan kerran viikossa. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa huomaamattani pari kuukautta, ennenkuin tulin meikanneeksi ensimmäisen kerran. Pojan reaktio: "sä oot meikannut". Suutuin, tietysti. En enää koe olevani kaunis, mutten erityisemmin kärsikään peilikuvastani. Meikki ei ole koskaan lisännyt itsevarmuuttani millään tavalla, sitä joko on tai ei.

Big time. Lukio-opinnot on kaatuneet kahteen aineeseen: matikkaan ja ruotsiin. En voi millään ymmärtää, miksi pakollisia lyhyenkin matematiikan kursseja on niin paljon. On selvää, etten koskaan tule suuntautumaan alalle, jossa tarvitsisin matematiikkaa. Matikan tunneilla tuntuu, kun taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Olen aloittanut, keskeyttänyt tai reputtanut matikan kursseja varmaan kaksikymmentä kertaa viimeisen yhdeksän vuoden aikana.

Erittäin kalpea. En nyt sentään luonnottoman valkoinen, kuten kuvan kädet, mutta kuitenkin. Kesäloman jälkeen olin aina suosittua seuraa lukiossa- korostin kivasti muiden rusketusta. En rusketu, jos olen auringossa. Sen sijaan palan kivasti ravun väriseksi ja pahimmillaan saan rakkuloitakin. En siis viihdy auringossa, ja jos siellä on pakko olla, suojakertoimet on yli 50 luokkaa. Talvella en erityisemmin kärsi asiasta, mutta kesällä ottaa päähän, jos tuntemattomat tai puolitutut huomauttelee asiasta. "Ootko kuullu auringosta?" "Miks oot viettäny koko kesän sisällä?" yms. Kerran Kwanin Tidjan tuli kännipäissään sanomaan, että "hyi vittu sä oot ruman värinen". Epic. Vielä yläasteella vaalea ihonväri teki kipeää ja pistin pienet rahani Helena Rubinsteinin itseruskettaviin, mutta sittemmin olen oppinut- noh, jos en rakastamaan, niin ainakin pitämään- vaaleasta ihonväristäni. IRC galleriassa oli ihana "rusketus on rumaa" yhteisö. Siellä olin minä ja 15 goottia.

Ja se oli mahtavinta ikinä. Luulen, ettei Potter koskaan tule olemaan ihan sama asia myöhemmin syntyneille- itse olin suunnilleen samanikäinen kuin kirjan hahmot jokaisen kirjan ilmestyessä. Kirjaimellisesti kasvoin lapsesta aikuiseksi samaan tahtiin kirjojen kanssa. Mahtavin kirjasarja ikinä. Olen tykännyt myös Twilighteista, nälkäpeleistä ja muista vastaavista, mutta mikään koskaan milloinkaan ei tule jättämään yhtä syvää vaikutuksen jälkeä, kuin Harry Potter.

Niihin tarttuminen ja työhön käyminen on aina yhtä vaikeaa.

Kärsin suuresti siitä, että toiveideni vastaisesti en ole vuosiin asunut kodissa, jossa olisi kylpyamme. Seuraavan oman asunnon ostaessani en aio tästä haaveesta tinkiä. Kiireettömät aamut kirjan kanssa, valmistuminen juhliin pitkän kaavan kautta tai pahan mielen poisto- kylpy, täydellisiä hetkiä. Olin kesällä ystäväni luona viikon ranskassa, ja taisin ottaa kylvyn ainakin viisi kertaa. Vaikka olisin voinut tutkia Pariisiakin.

I truly do. Valitsisin mieluummin ikuisen talven kuin loputtoman kesän, joskin rakastan neljän vuodenajan suomeani. Talvella kaikki on jotenkin kauniimpaa. Parasta on hiljalleen leijuva lumisade. Ja heijastimet. Rakastan heijastimia. Ja joulua. Olen syntynyt vuodenvaihteessa, ehkä silläkin on merkitystä asiaan.

-- "When a fellow has a home and a dear, little, red-haired wife in it what more need he ask of life?"

hiushaaveita lähestyvää kampaajalla käyntiä varten;

kurkistus pukinkonttiin

Tämän vuoden joululahjabudjetin piti olla hieman pienempi, kuin aiempien vuosien. Siinä oli kuitenkin hurjan hankala pysyä, koska yksinkertaisesti rakastan joululahjoja ja niiden ostamista. Pyrin kuitenkin tänä vuonna tekemään suuren osan lahjoista itse, mikä on superkivaa muttei välttämättä kovinkaan edullista- toivottavasti lahjansaajat kuitenkin pitävät lahjoistaan. Olen lähinnä virkannut ja tehnyt koruja, kaikkia tuotoksia en ikävä kyllä halua kuvata koska toivon, että edes lähimmäiseni tätä blogia sillointällöin silmäilevät.Tätini ei kuitenkaan tiedä blogin olemassaolosta, joten hänelle tehdyn rannekorun uskallan täällä näyttää.

Korussa on käytetty hopeisia koruosia, sterlinghopeaa, meripihkaa, erilaisia makeanvedenhelmiä, lasihelmiä, keraamisia helmiä.Luonnonkiveä ja swarovskin kristallikin sieltä löytyy. Koru on mielestäni saajansa näköinen, toivottavasti on hänelle myös mieleinen.

Oon kuvaillut muitakin joululahjoja, laitan niitä sitten esille joulun jälkeen, jotta ystävillä säilyy yllätys..

6. joulukuuta

Vietettiin eilen itsenäisyyspäivää heittämällä kasaan kootulla porukalla Tiinan luona. Ilta oli niin ihana, että muistin kameran vasta viimeisten minuuttien aikana- ruokapöydät ja naurunremakat jäivät tällä kertaa kuvaamatta. Mutta joskus on ihanaa elää elämää hetkessä, eikä linssin läpi.

Juhlin kuitenkin 95 -vuotista suomea tämän näköisenä.
Nuo Hoochie Mama Janesta ostetut korvakorut on kyllä puhdasta rakkautta. Joskus sitä tulee ostaneeksi jotain mikä tässä kaikessa tavarapaljoudessa onnistuu ilahduttamaan jokaikinen päivä olemassaolollaan. Tuolta viidenkymmenen muun korvakoruparin joukosta nämä huutavat joka aamu "pick me!", ja minä valitsen. Ja hymyilen. Ja kehun itseäni hyvästä ostopäätöksestä.

YO!

Kuten vähän edellisessä postauksessa lupailinkin, taas on menty maaliin rimaa hipoen- palautin äsken kurssin läpipääsemiseen vaadittavan esseen ruhtinaalisesti kahdeksan minuuttia ennen raudanlujaa deadlinea. Mahtaa äidinkielen opettaja olla tyytyväinen, jos tulee silmäilleeksi lähetysaikaa..
Yhtä aikaa inhoan ja rakastan näiden ylioppilaskoekysymysten käyttöä peruskurssien aikana. Tietysti hyvää harjoitusta ensi vuonna (vihdoin!) koittavan koitoksen kannalta mutta samalla ah niin puuduttavaa ja pitkäveteistä.

Ja niin, olisin näillä tulkinnoillani myös mieluusti nähnyt näytelmän Villisorsa. Sääli, että se on pyörinyt ohjelmistossa neljä vuotta sitten.

Neljä vuotta sen sijaan on lyhyt aika jos sitä vertaa allekirjoittaneen lukion käyntiin- se on aloitettu vuonna 2003. Näillä näkymin lukiota on tullut ja tulee käytyä siis kevyet kymmenen vuotta. Tänä aikana lukiolaisuus on iskoutunut vahvasti identiteettiini enkä oikein näe itseäni ylioppilaana... paitsi ehkä ihan vähän sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran törmäsin Kirsi Nisosen Cailapille suunnittelemaan yo- lakettiin. NIIN IHANA.

kuva: Cailap

Tuon painan ehdottomasti sitten joskus päähäni ja juhlien jälkeen joka vappu kutreilleni- perinteistä ylioppilaslakkia en ajatellut koskaan hankkia. Ja tässä tapauksessa olen salaa hieman kiitollinen lukiovuosistani, sillä jos olisin valmistunut lukiosta niin sanotusti ajallani, olisin ehdottomasti vailla minkäänlaista epäilyksen häivää painanut päähäni Paola Suhosen ja mainostoimisto Bob:in yo-pipon.

kuva: Ylioppilas lehti

Niinpä niin, ehkä kuvauksessa ja kuvien estetiikassakin on eroja, mutta onhan tuo nyt hirveä tänä päivänä tarkasteltuna, vaikkakin olisin kyllä vetänyt sen syvälle päähän enkä jättänyt smurffihatun tavoin kuten kuvan ylioppinut.

Mutta siis, äläkää tulko sanomaan ettei kymmenen vuotta lukiota käynyt olisi oppinut jotain, olkoonkin sitten matematiikan, ruotsin ja aikataulutuksen sijaan tyylistä ja estetiikasta.

 Mutta vakavasti puhuen, on näihin kymmeneen vuoteen mahtunut aika paljon kaikkea ihanaa. Eikä kolmesta eri lukiosta löydetyt ystävät vähennä vuosien arvoa lainkaan. Erityispusuja Julille. 

huomenna meen, huomenna teen

Edellisessä asunnossa pidin yöpöydällä ironista postikorttia, joka julisti puolihuolimattomasti elämänasennettani:

"Toimin parhaiten paineen alla", vakuutan itselleni samalla kun istun läpi yön pänttäämässä seuraavan päivän kokeisiin. Aikatauluhan on ollut tiedossa vasta kolmisen kuukautta. Sama pätee oikeastaan kaikkeen: kotitöihin, juhlien järjestämiseen, laskujen maksamiseen, roskien viemiseen. Kaikki tulee aina tehtyä viimetinkaan tai oikeastaan vielä vähän sen jälkeen.

Kuinkakohan hyviä numeroita saisin, jos edes joskus aloittaisin kokeisiin valmistautumisen aikaisemmin, kuin edellisenä iltana? Tai jos kerrankin nukkuisin kunnon yöunet ennen koetta? Toipuisivatko vieraat koskaan yllätyksestä, jos juhliin saapuessa kaikki olisikin valmista? Usein nimittäin ensimmäisenä saapunut päätyy keittiöön pilkkomaan salaattia ja toisena tullut viimeistelee emännän meikkiä. Hiuksia en ole koskaan kerennyt omiin juhliini laittamaan- viime kesänä kaasoillessa tein vielä hätänutturaa vieraiden jo saavuttua. Maksamillani muistutusmaksuilla ja perintätoimistojen palkkiolla olisin varmaan jo aika lähellä unelmaa Mulberryn Alexasta.

Toisaalta kaiken huomiseen jättäminen ja asioiden viime tingassa hoitaminen toimii muistutusmaksuja lukuunottamatta keskihyvin- en edes muista, milloin olisin viimeksi kärsinyt stressisstä.

Kirjoittaja aikoo viettää seuraavan vuorokauden nenä kiinni ruotsinkirjassa, mutta harkitsee maksavansa joulukuun laskut ennen lopullista eräpäivää.

Pohjanmaan tuulia

Oltiin rakkaan Katieni kanssa Katien ystävän Jannikan keikalla Pressassa marraskuun alkupuolella. Jannika veti mielettömän energisen ja karismaattisen setin, tytöllä on ihan mieletön lauluääni ja pari biisiä kuulosti niin hyvältä, että vuoden alussa ilmestyvä levy tulee varmasti tehokuunteluun kevään automatkoille. Autolla ajaessa on muuten parasta ikinä tutustua uusiin levyihin ja artisteihin, suosittelen lämpimästi. Myös Jannikaa.