cause I still count on one hand the number of good men I know

Otsikko vähän valehtelee mutta oli jotenkin niin kauniisti sanottu, että menkööt silti. Viime aikoina on tullut pohdittua elämäni miehiä - pikkuvelihahmoja, kaveripoikia, oikeita ystäviä, poikaystäviä, mitä näitä nyt on. Kirjotin joskus tarinamuodossa ylös kymmenen ihaninta asiaa, mitä pojat on mulle tehneet, nyt löytyis helposti 30 tarinaa kerrottavaksi. Mun tielle on osunut tosi kultaisia tyyppejä. Aina välillä mun tekis vaan mieli osoittaa jotain niistä ja huutaa ääneen, "kattokaa miten siisti tyyppi, ja tää on mun broidi/frendi/bff!" Niinä hetkinä tietää liikkuvansa aika hyvässä seurassa.


Viime viikolla kävin lapsuudenystävän kanssa syömässä, nauramassa ja treenaamassa Lomography- kameran käyttöä. Musta on mielettömän hienoa, että edes muutama ystävä on pysynyt peruskoulun ala-asteelta saakka matkassa mukana- joskus se yhteydenpito on vähän tiiviimpää ja joskus hajanaisempaa, mutta yhtäkaikki tällekkin ihmiselle voi keskellä yötä vuodattaa sydämensä vielä vuosien jälkeenkin. Peruskoulukaverit. Onks mitään aidompaa?

Toissapäivänä fiilistelin toisen pojan tuoretta musavideota:
on ollut aika siistiä seurata miten kaveri on kehittyny räppäämisessä viimeisen parin vuoden aikana ihan huimasti. Kuinka hyvä, ihan oikeesti?





Että siinäpä pari loistotyyppiä jotka on paitsi himmeen hyvää seuraa, myös musiikillisesti lahjakkaita. Rikun meininkejä voi seurata täältä ja Taavin räppejä täältä. 

"Mitä tää maailma ois ilman poikii, broidei, poikaystävii, omaisii, niin monenlaisii joit en vaihtaisi, kuulutte mun elämän hetkiin parhaisiin." <3