Kun silmäilin vanhaa sisäpihaa viimeisen kerran, katse osui lähinnä siellä seisoviin tyyppeihin eli siihen, miten hyvin mun asiat on.
Muuttopuuhien jälkeen höntsäiltiin hetki laatikkomeren keskellä ennenkuin lähdettiin jatkamaan iltaa. Käytiin syömässä ja suunnattiin Linnanmäelle valokarnevaaleihin. Käytiin lasten äidin kanssa jossain ihan järjettömässä laitteessa, mikä sekoitti kivan cocktailin kuolemanpelkoa ja ääretöntä elämästä nauttimista puoleentoista minuuttiin- siellä pyöriessä en voinut kuin ajatella, että tää on pahinta, mitä me ollaan yhdessä koettu. Ja me ollaan sentään oltu aika pahoissa paikoissa.
Jälkeenpäin ajateltuna sehän oli hurjan kaunista ja Linnanmäki oli myöhään illalla ihan mieletön ylösalaisin tarkasteltuna. Tekis mieli mennä uudelleen samaan kieputukseen, mutta poikien äidin reaktio oli melko jyrkkä, ei kuulemma mennä, nyt kun selvittiin kerrasta hengissä.
Vähän sama fiilis sen ydinkeskusta-asumisen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.