maanantai 16. joulukuuta 2013

happy girls are the prettiest

No kappas, jäihän se kalenteriluukuista raportoiminen sittenkin. Kymmenisen luukkua olis lukijoille avaamatta, mukaan mahtuu pari sen verran henkilökohtaista tunnepuolen juttua, että ne salaisuudet pidänkin itselläni, mutta ne kepeämmät ja vinkeämmät luukut raotan teille kyllä vielä tässä joulun alla- malttakaahan vain.

Tämä ei liity yhtään mihinkään ja samalla kaikkeen, mutta törmäsin netissä tähän kuvaan Marilyn Monroesta.




Että sitä minä tässä istun ihmettelemässä, että vuonna 2013 Marilyn, aikansa seksisymboli, olisi tosiaan ollut H&M:n katalogissa siellä GREAT GIRLS! - puolella. Siis siellä, minne ne laittaa muutkin normaalipainoiset tytöt. Että sellasta. 


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

sitä surujen määrää, jonka sinulta sain..

Kaiken ihanan vastakohdaksi elämässä on hetkiä, jolloin mikään määrä happea ei riitä täyttämään keuhkoja. 

Kuten vaikka sinä joulukuisena aamuna vuonna 2009.


Siitä hetkestä on kulunut nyt neljä pitkää vuotta, joihin on mahtunut paljon pohjatonta surua ja ikävää, kyyneleitä, mutta myös kiitollisuutta kaikista niistä hetkistä, jotka saimme yhdessä viettää. Ikävä ja suru ei oikeastaan katoa, mutta se muuttaa hiljaa muotoaan, sellaiseksi, että sen kanssa on mahdollista tulla toimeen. Muistoista aika rakentaa lohdutuksen. 

Mutta kyllä ne kyyneleet on taas eilen valuneet ja sydän tuntunut niin rikkinäiseltä- nämä kuluneet vuodet ja kaikki tulevat ilman sun hymyjä, naurua, juttuja, tukea, turvaa ja välittämistä. Rakastua ilman että voin kertoa siitä sinulle, muuttaa niin ettet koskaan tule käymään. Saada joskus lapsi, jolle et voi olla kummina. Mulla on niin kova ikävä, niin kova ikävä..

..sitä rakkauden määrää, jonka sinulta sain.  ♥




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

3. & 4.

3. luukku



Aika tylsästi joulusuklaata, mutta sen perään oli huudeltu.
"Toi on hei ihan loppu!" 
"Toi on muuten mun lempisuklaata." jne. Joo, kuulin!

4. luukku




Tahtoisin sanoa että aineeton lahja, mutta eikait sitä voi sellaiseks väittää kun kahvi vaihtaa rahalla omistajaa. Kuitenkin tässä on enemmän ideana se että kävellään käsikädessä siellä espalla, mielellään suloisessa lumisateessa.. Tänään ei satanut lunta, joten me käytetään tää deittikortti sitten jonain sellaisena iltana, kun sää on mun mielikuville suotuinen. "Kävellää selvinpäin käsikädes espaa" on ihan vain Heikki Kuulan lyriikoita, meillä ollaan aina selvinpäin, mitä nyt vähän suomiräppipäissään. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

hello december

Vuoden paras aika on taas täällä: joulukuu. Tänä vuonna joulukuu on tietysti erityisen ihana, kun se on meidän ensimmäinen yhteinen joulukuu. 

Koska oon astetta kovempi joulufiilistelijä, oon melkein ensitapaamisesta saakkka suunnitellut joulukalenteria poikaystävälle miehelle (päälle kolmekymppisiä kai keskimäärin on nimitettävä pojan sijaan miehiksi? Koska "mies" ei ihan hirveen hyvin istu omaan sanavarastoon, nimitän poikaystävää tästälähin lyhyesti "Booksi". Rimmaa sitäpaitsi kivasti yhteen tyypin oikean lempinimen kanssa!). Koska hiihtelen menemään minituloilla, tästä tuli tälläinen  pienellä ajatuksella ja rakkaudella kokoon kyhätty budjettikalenteri. Muutama "luukku" kätkee sisälleen turhan henkilökohtaisia aarteita, mutta näitä vähemmän salaisia juttuja voisin jakaa teidän kanssa nyt joulukuun ajan.

1. luukku



Veikkauksen joulukalenteriarpa. Tunsin itseni vähintään filosofiksi piilottaessani joulukalenteria joulukalenteriin. Valitsin tietysti sellaisen, jolla voittaa jotain +500 euroa, sillä oikeastaan tää luukku kätkee sisälleen rahoituksen meidän tulevan yhteisen kodin lattiaremonttiin. Jätin tän paketin mielestäni kodin keskeisimmälle paikalle, kylpyhuoneen peilin eteen, mutta Boo onnistui silti kävelemään kertaalleen sen ohitse. 

2. luukku



H&M canvas vyö. Lahjaksi on oikeastaan aika tylsä antaa tarpeellisia asioita, mutta nykykäytössä olevan yksilön solki on sen verran elämää nähnyt, että allekirjoittanut ei yksinkertaisesti saa sitä auki. Omasta mielestä erittäin painava syy tylsän lahjan hankkimiselle. 

Koska ensimmäisen paketin sijainnin vihjeyttäminen oli sen verran hauskaa, ajattelin perinteisen "kaikki luukut esillä" -kalenterin sijaan toteuttaa tän enemmän "kylmää, kuumaa" -tyyppisenä juttuna. Aamulla Boo toivottavasti sitten nykii jalkaansa juuri ne farkut, joiden lahkeeseen tulin piiloittaneeksi tämän paketin.

Suloiset joulukalenteritarrat on muuten säläkauppa Tigerista. Olin ajatellut leimata tai dymoilla selkeät numerot näihin, tehdä sellaisia eleettömiä ja tyylikkäitä paketteja. Mutta jotenkin nuo sydäntarrat kolahti tähän umpirakastuneeseen mielentilaan ja tulin sitten ostaneeksi ne, ja hyvä niin, sillä onhan noi paketit nyt kertakaikkiaan ihan hillittömän söpöjä. 

Joulukalenterit on kyllä yks maailman siisteimpiä juttuja. Niin pienestä jutusta niin hyvä mieli.