"..vaikka vuodet muuten kuluivat vuosi vuodelta nopeammin, laskostuivat vuosikymmeniksi niin kepeän välinpitämättömästi, ettei sitä nuorena olisi voinut hyväksyä eikä kestää. Silloin jossain vaiheessa jokainen syntymäpäivä oli katastrofi."
Kun nyt, 24 vuotiaana, tuntuu että päivät ja vuodet käy vähiin, antaa ehkä lohtua ajatus, että ajankuluun tottuu, ja kuolemaankin jotenkuten valmistuu. Hiljaisesti hyväksyy. Sitten joskus. Mahtava ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.