sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ootsie tämän kylän poikii

Kävin ystävän kanssa yöleffassa tsekkailemassa kotimaisen Kaapparin. Myöhästyin noin 30 sekunilla yön viimeisestä ratikkavuorosta, joten jouduin kävelemään reilun kolmen kilometrin matkan kotiin. Everything happens for a reason- löysin kotimatkalla eräästä puistosta keinujen alle pelkässä pikkutakissa sammuneen sankarin, jota kävin herättelemässä. Kaveri oli kylmissään mutta pääs itse ylös ja osas kertoa missä asui, joten päätin säästää tyypin putkareissulta ja viedä sen kotiansa nukkumaan. Matkalla käytiin läpi kylkiasennon tärkeyttä (ja päästiin sitä kertaalleen maahan testailemaankin) ja lisäksi kokeiltiin mun ranteen kestävyyttä, kun kaveri meinas muutaman kuperkeikan vielä heittää. Oli kuitenkin motoriikkaa lukuunottamatta jutuissaan sen verran skarppi, että uskalsin päästää kotiin nukkumaan. Ja olihan se kylkiasennossa siellä keinujenkin alla..

Edellisen kerran pääsin samoihin hommiin toissakesänä vähän ennen  vuotuista Pariisin matkaa, kun löysin silloisen asuntoni alaoven edestä poikittain loikoilevan isokokoisen korston. Korstokin kykeni keskusteluun joten tein (sillä kertaa väärän) päätöksen lähteä viemään tätäkin sankaria kotiin. Kotimatka sujui kivasti, juteltiin miehen tyttäristä mukavia ja meinattiin kaatua noin 30 kertaa. Mulla oli kokokylkijumi sitten sen Pariisin reissun ajan. Alaovella mies vielä kiitteli sitä hyvää sattumaa, "ettet ole mikään hentotyttö vaan tollainen tukeva" , mikä oli erityisen mukava kiitos siitä, että olin käyttänyt koko lihaskuntoni ja 45 minuuttia elämästäni korston kotiin viemiseksi. Saatoin kaverin ihan eteiseen asti, toivotin hyvät päinjatkot ja suljin oven. En kerennyt kuin parin metrin päähän, kun sisältä kuului hirveä rytinä ja kumeat avunhuudot: "Miiijaaa! Miiijaaa! Miiiiiiijaaaaaaapuaaa.." 

Soitto talonmiehelle ja hätäkeskukseen ja kaveri putkaan loppupäiväksi. Koitti sentään tarjota pakastekalaa kiitokseksi vaivannäöstä. En huolinut. Kun oli se Pariisin matka ja kaikkea. 



3 kommenttia:

  1. "Koitti sentään tarjota pakastekalaa kiitokseksi vaivannäöstä. En huolinut. Kun oli se Pariisin matka ja kaikkea." Ai hitto repesin, loistavaa huumoria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no et usko paljon mä repesin ku poliisit hakee kaveria ja se yrittää tuoda jotain kokonaista taimenta sieltä pakkasestaan kiitokseksi.. :D

      Poista
    2. Hahaa, voin vaan kuvitella :'DDD

      Poista

jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.